Kataja - Kotkavuori

KESKUSTELUA RIIMUISTA.

Tämä on kahden kirjailijan, Ensio Katajan ja Tapio Kotkavuoren, yhteinen foorumi, joka käsittelee riimuja. Lukijat voivat osallistua käytyyn keskusteluun antamalla palautetta.

torstaina, kesäkuuta 22, 2006

Pyhän ytimessä


Elhaz on ehkä se riimu, jonka tunnen parhaiten niin sen valoisan kuin varjoisammankin puolen kautta. Elhazin kosketus on saanut minut vuosien varrella matkustamaan ympäri maailmaa, heittäytymään mysteeriin koko olemuksellani. Elhaz on tältä pohjalta antanut minun myös kokea korkeimpia nietzscheläisiä olemassaolon vuortenhuippuja, mutta myös tuon vuorikiipeilyn seurauksena olen toisinaan myös lipsahdellut melkoisiin rotkoihinkin melkoisin vaurioin. Mutta, kuten fylgjani ääni kerran saksanmaalla totesi: No risk, no fun. Initiaatio, pyhän kosketuksen seuraaminen kohti multiversumin pimeyden tuntemattomia alueita, ei ole kiveen kaiverrettua jo valmiiksi tiedetyn toistamista, vaan aitoa dynaamista psyyken liikettä maailmankaikkeudessa, elämän mahdollisuuksiin tarttumista korkeampien periaatteiden kokemisen kautta.

On kuvaavaa, että yleisessä muodossaan elhaz liittyy yhteyteen pyhään, korkeampiin periaatteisiin, ja että käänteisenä sitä on käytetty myös hautamerkeissä merkkinä kuolemasta. Elhaz on pyhän, kokonaisen, tietoinen kosketus, jonka henki ilmenee bipolaarisesti juuri vastakohtien kautta, osana kokonaisuutta. Parhaimmillaan yksilö pyrkii inspiroitumaan tämän riimun ja sen ilmentymien kautta ja löytämään sen voiman ennen kaikkea itsestään - tällöin elhazin tarkoittama pyhä todella tulee informoimaan ja inspiroimaan vitkiä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Huonoimmillaan yksilö taas pyrkii ”saamaan elhazin omakseen” itsensä ulkopuolelta, ja tällöin hän on todella elhazin riimurunoissakin mainitun suon kanssa todella lannettaan myöten suossa. Ilmeisessä fylgjan inhimillisessä mielessä termi femme fatale voi viitata juuri tällaiseen kokemukseen – mikä on pyhää, sitä ei voi omistaa, mutta siitä voi inspiroitua – tai tuhoutua.

Wassail!

- Tapio Kotkavuori