Kataja - Kotkavuori

KESKUSTELUA RIIMUISTA.

Tämä on kahden kirjailijan, Ensio Katajan ja Tapio Kotkavuoren, yhteinen foorumi, joka käsittelee riimuja. Lukijat voivat osallistua käytyyn keskusteluun antamalla palautetta.

tiistaina, heinäkuuta 18, 2006

Opas


Ensio, kirjoituksessasi tuli hienosti esiin monta puolta sowilosta.

Itselleni sowilo edustaa ennen kaikkea juuri opasta, jonka varassa voi varmuudella navigoida oman elämän valtamerellä, oli sitten tyyntä tai myrskyä. Tällaisen oppaan valon voi löytää niin itsen sisältä ja ulkopuolelta, niin itselle tutuista kuin tuntemattomistakin olemassaolon alueista. Avainsanoja sowilon käyttöön oppaana ovat avoimuus itselle ja maailmalle sekä intuitio.

Initiatorisesta perspektiivistä sowiloa oppaana on hyvä pohtia suhteessa jo mainitsemaasi isa-riimuun. Isa tarkoittaa kirjaimellisesti jäätä, mikä initiatorisesti tarkastellen viittaa siihen voimaan, mikä pitää eri olennoille niiden perusolemuksen kannalta oleelliset elementit yhdessä. Isa on täten kiteyttävä ja integroiva voima, ja inhimillisellä tasolla se ilmenee eritoten oman identiteetin kokemuksessa. Identiteetti koostuu monista minuuden osa-alueista, mutta inhimillisellä tasolla oman persoonan, egon, voi nähdä olevan oleellinen tekijä, jonka kautta voi olla yhteydessä ja jonka kautta voi työstää näitä minän monia eri puolia.

Mikäli yksilö on ”liian jäässä”, hänen kykynsä olla avoin niin itselleen kuin muulle maailmalle kärsii. Tämä tarkoittaa, että hänen kykynsä olla avoin elämälle kärsii. Kyky initiaatioon, mielekkääseen muutokseen, intuitioon elämän mielekkäästä suunnasta, saattaa tyrehtyä kokonaan. Tällainen tila ilmenee tylsistymisen, paikalleen jämähtämisen, tuuliajolla olemisen tunteen, ja niihin liittyvien erilaisten ego-tason ongelmien kautta. Käänteisesti ongelmia voi tulla siitä, mikäli yksilö ei tarvittaessa tunnista rajojaan ja tiedä, miten, miksi, ja milloin niitä on mielekästä haastaa ja ylittää. Tähän saattaa liittyä heikkoa itsentuntoa –ja varmuutta, ja sen vuoksi erilaisten tarpeettomien tai huonojen oppaiden hyväuskoista seuraamista. Parhaimmillaan sowilo viittaa tasapainoiseen, initiatorisesti sisäiseen opastavaan valoon, jonka avulla yksilö pystyy arvioimaan oman identiteetin rajoja, tarvittaessa ylittämään ne, ja näin tarjoamaan vitaalista otetta ja suuntaa omaan elämään.

Sowilo on intuitio siitä, mihin oman elämän ”punainen lanka” initiatorisesti tarkastellen parhaimmillaan yksilöä vie. Se on valo, jonka varassa voi olemassaoloaan varmuudella navigoida kohti tuntematonta tulevaisuutta. Tuli mitä tuli, sowiloa seuraamalla vitki kykenee kohtaamaan olemassaoloa tavoilla, mitkä vahvistavat häntä erilaisin mielekkäin tavoin.

Futharkin edellisen riimun, elhazin, ja sowilon välillä on, kuten peräkkäisten riimujen yleensäkin, omat linkkinsä. Eräs näistä liittyy pyhään. Elhazin ollessa jumalaisen inspiraation singulaarinen, useimmiten selkeästi manifestoitunut linkki ajassa ja paikassa, on sowilo tietyllä tapaa taas etäisempi ja vakaampi pyhän elementti yksilön olemassaolossa. Se on kuin paikallaan loistava aurinko tai pimeydessä hehkuva majakka, jota kohti ja jonka opastamana navigoida elämää eteenpäin.

Tunnetuin sowiloon liittyvä pyhä symboli on swastika, auringon kehrä, jossa on päällekkäin kaksi sowiloa. Swastikan salaisuus suhteessa pyhään liittyy ”kokonaisuuteen”, kokonaisuuden dynaamiseen liikkeeseen multiversumissa. Ulkoisessa maailmassa tämä ilmenee eritoten ”tähtitaivaan swastikassa” (Otava tarkasteltuna kaikkina päiväntasauksina –ja seisauksina kiertäessään Pohjantähteä) vuoden kierron kokonaisuudessa. Vitkin sisäisessä maailmassa swastikan pyhyys taas liittyy myyttisesti ilmaisten ”kosmisen jään (isa) ja tulen” (sowilo) dynaamiseen vuorovaikutukseen (
swastikan suhteesta Otavaan kts. Joscelyn Godwinnin Arktos: The Polar Myth in Science, Symbolism, and Nazi Survival.).

- Tapio Kotkavuori